My favourite things

Lähde Päätin, etten hetkeen lainaa mitään kirjastosta vaan aloitan lukuprojektin, joka koskee kirjahyllyissämme jo olevia kirjoja. Lähdin siis aakkosjärjestyksessä lukemaan läpi kirjoja, jotka olen joko itse ostanut tai jotka on minulle joku hankkinut. Ensimmäisenä olikin sitten Alakoski Susanna ja Svinalängorna. Mainitsin aikaisemmassa postauksessani , että tämä on kirja, jonka joskus olen aloittanut, mutta en koskaan päässyt puusta pidemmälle. Syy selvisi heti ensimmäisellä sivulla kun kirjan perhe alkoi hukuttamaan kissanpentuja. Yritin kuitenkin suhtautua asiaan kylmän viileästi ja jatkaa lukemista. Onneksi tein niin. Svinalängorna kertoo suomalaisesta perheestä, joka asuu Etelä-Ruotsissa, Ystadissa. Perheeseen kuuluvat isä Kimmo, äiti Aili, isoveli Markku, keskimmäinen Leena sekä pikku-Sakari. Tämän lisäksi ympärillä pyörivät Puti-kissa ja Terrie-koira. Perhe asuu alueella, jota muut kutsuvat nimellä "Svinalängorna". Isä on töissä tehtaalla ja äiti tekee pät

Jouluksi toivon tietysti rauhaa päälle maan ja että kaikki epäreiluudet katoaisivat. Nämä eivät luultavasti enää täksi jouluksi ehdi toteutua, joten on minulla listallani muutakin.  - Carolly Erickson - Minä, Marie Antoinette Luin Ericksonilta teoksen Tsaarin tytär koska kirjastosta ei juuri silloin löytynyt hänen viimeisintään. Tsaarin tytär oli sen verran hyvä lukukokemus, että haluan ihan ikiomakseni kirjan Minä, Marie Antoinette .  - Harry Potter - Legenda Tämä opus täydentäisi hienosti Potter-kokoelmaamme. Miehellänihän on kirjat suomeksi ja minulla englanniksi.  - Jennifer Egan - Aika suuri hämäys En tiedä nolottaako minua myöntää, että sain tietää tästä kirjasta Trendin arvostelun kautta. Näin siinä kuitenkin kävi.  - Umberto Eco - Prahan kalmisto Suurin syy tämän himoitsemiseen on kirjan nimessä mainittu Praha, jossa kävimme vuosi sitten. Tämä olisi ehkä kuitenkin paras lainata, sillä olen hieman epäillen seurannut vierestä toisen puoliskon tämänhetk

Kuten kerroin aiemmassa postauksessani , luin Hobitin uudestaan, jotta olisin paremmin valmistautunut näkemään elokuvaversion. En siis tässä kerro tarkemmin juonesta, sillä se tuli jo kerrottua. Sain kuitenkin huomata, että elokuvantekijät ovat ottaneet vapauden tehdä hieman omia lisäyksiään tarinaan. Seuraavassa siitä, oliko tämä hyvä vai huono asia. Tai kenties jotain siltä väliltä. Ensimmäisenä pistivät silmään henkilöhahmot, joista kirja ei kertonut mitään. Galadriel ja Saruman ilmestyvät kuin tyhjästä Rivendelliin. Thorinille luodaan vihollinen, valkoinen örkki nimeltään Azog. Metsästä ilmestyy hieman höppänä velho, Radagast, joka tuo Gandalfin eteen Morgulin terän, sen samaisen jolla Frodoa myöhemmin vahingoitetaan. Leffan jälkeen perehdyimme kuitenkin asiaan ja saimme huomata, että kaikki nämä hahmot kuuluvat Tolkienin maailmaan, niitä ei vain oltu mahdutettu kirjaan. Onko leffa siis tosifaneille, jotka tunnistavat nämä hahmot vai onko se massojen kosiskelija? Välillä it

Ostin Hobitin itselleni ruotsinkielellä vuonna 2008 kun olin vaihdossa Lundissa, Etelä-Ruotsissa. Kirja löytyi kirpparilta ja maksoi muistaakseni n.30-50 kruunua. Luin kirjan ja pidin siitä. Olinhan pitänyt myös Taru Sormusten Herrasta . Nyt kun Hobitista on ilmestynyt ensimmäinen elokuva, päätin lukea kirjan toisen kerran, ihan vain muistin virkistämiseksi.  Hobittihan kertoo sen, miten Valtasormus, joka on TSH-saagan keskiössä, päätyi Bilbolle. Bilbo on pieni hobitti, joka elää kolossa maan alla paikassa nimeltään Kontu. Eräänä päivänä Gandalf-velho ilmestyy Bilbon kuistille mukanaan kolmetoista kääpiötä. Kääpiöt ovat matkalla Yksinäiselle vuorelle, jossa Smaug-lohikäärme vahtii kääpiöiltä anastamaansa aarretta. Bilbo saadaan houkuteltua mukaan matkalle, jolla hän tapaa peikkoja, susia, hiisiä ja erään hassun olennon, jolta hän (sattumalta) saa kauniin kultaisen sormuksen. Ihailen suuresti Tolkienia, joka on onnistunut luomaan sadunomaisen, mutta samalla uskottavan maailma

Pari vuotta sitten nykyinen kihlattuni ehdotti, että katsoisimme kaikki Bondit aina 60-luvulta lähtien kun Sub-tv niin kiltisti päätti esittää ne kaikki järjestyksessä. Koska suhteemme oli vielä niin alkutekijöissä, en kehdannut kieltäytyä. Suhteeni Bondiin on ollut hyvin negatiivinen. Elokuvien naiskuva on raivostuttava ja itse Bond on vähän liian täydellinen. Jollain ihmeen tavalla, Bond on kuitenkin löytänyt tiensä sydämeeni. Oli siis päivänselvää, että juoksin riemusta kiljuen katsomaan viimeisimmän Bondin, vieläpä ensi-iltaan.  Bondin uskollisuutta M:ää ja MI6:ta kohtaan koetellaan, kun jo kuopattu agentti, Silva, palaa terrorisoimaan MI6:ta. Bond itse loukkantuu ihan leffan alkuminuuteilla ja hänet julistetaan (virheellisesti) kuolleeksi. Bond tekee kuitenkin comebackin, joka on raskas taival. Skyfall paljastaa myös seikkoja Bondin lapsuudesta sekä kunnioittaa vanhoja Bond-leffoja. Casino Royale on mielestäni yksi parhaimpia 007-leffoja. Daniel Craig on upeaa katsotta

Pettymys oli suuri kun pari ensimmäistä Twilight-kirjaa luettuani näin ensimmäisen osan filmatisaation. Yh, miten hyvästä kirjasta voikin saada niin huonon elokuvan. Toisaalta, kun tarkemmin ajattelee, seuraa elokuva hyvin tarkasti kirjan tapahtumia, joten eikös se alkuperäinen teos sitten ole "viallinen". Suurin syy elokuvan surkeuteen on kuitenkin pääosan esittäjät. Kristen Stewart on edelleen surkea tapaus, eikä mielipiteeni muuttunut Lumikki ja metsästäjä -elokuvan jälkeen.  Odotukset eivät olleet korkealla Breaking Dawnin toisen osan kohdalla. Jostain syystä mikään muu kuin saagan toinen osa ( New Moon ) ei ole napannut elokuvaversiona. Viimeinen osa oli kuitenkin pakko nähdä, mites muutenkaan. Tässä osassa Bella on muuttunut vampyyriksi ja elelee rauhaisaa eloa Edwardin, Edwardin perheen sekä vastasyntyneen Renesmeen kanssa. Kun Culleneiden tuttavaperheen eräs jäsen kuitenkin näkee pienen Renesmeen, luullen tätä vampyyriksi muutetuksi ihmislapseksi, lähtevät Vol

Minulla on paha tapa; jos päädyn kauppareissulla kirjakauppaan, en yleensä poistu sieltä ostamatta edes yhtä teosta. Kirjahyllymme alkaa siis olla aika täynnä kirjoja, jotka haluaisin lukea, mutta en vain jotenkin vielä ole saanut aikaiseksi. Tässä lista kymmenestä sellaisesta kirjasta. X10. Svinalängorna - Susanna Alakoski Jälleen yksi kirja, jota aloin lukemaan, mutten koskaan päässyt hirvittävän pitkälle. Haluan kuitenkin antaa kirjalle vielä mahdollisuuden.  9. Naiv. Super - Erlend Loe Fakta om Finland oli loistava, luin sen lähes yhdeltä istumalta. Loen ajatusvirta on paikoin uuvuttavaa, mutta myös hyvin koukuttavaa. 8. Vadelmavenepakolainen - Miika Nousiainen Tämänkin olen kerran jo aloittanut. Ehkäpä olisi aika tehdä uusi yritys. Tämänhän pitäisi olla hauska.  7. Jane Eyre - Charlotte Brontë Tarina on tullut tutuksi BBC:n ihanan filmatisoinnin myötä, mutta ihan yleissivistyksen kannalta tämä täytyy kyllä vielä lukeakin. 6. Tuhat loistavaa aurinkoa - K

Ensimmäinen Top-10-listani koskee naishahmoja, joiden elämää haluaisin kokeilla vuorokauden ajan. 10. Pauli (Paula) Luin nuorempana kaikki Viisikko -kirjat, jotka löytyivät paikallisesta kirjastosta. Niissä seikkailuissa olisin ollut mielelläni mukana. Pauli on poikatyttö, jonka kanssa koin hienoista hengenheimolaisuutta. Ja olihan hänellä myös söpö koira, Timmy. 9. Elizabeth Wakefield Jälleen yksi lapsuuteni lempikirjasarjoista, Sweet Valley High . Elizabeth ja Jessica Wakefield olivat täydellisiä. Elizabeth oli tunnollinen ja kiltti ja ehdoton suosikkini. 8. Holly Golightly Aamiainen Tiffanylla on ihana niin kirjana kuin elokuvana. Holly on kaikkea sitä mitä minä en ole. Hän on huoleton höppänä, jonka elämä ei oikein mene sen perinteisen kaavan mukaan. Hänen elämäänsä olisi mukava kokeilla, joskin vain sen vuorokauden verran. 7. Mma Ramotswe Naisenergiaa Botswanasta. Mma Ramotswe on neuvokas ja uskaltaa sanoa mielipiteensä. 6. Eugenia "Skeeter"

I scowl with frustration at myself in the mirror. Fifty Shades hypetys oli Pinterestissä pahimmillaan pari kuukautta sitten. Joka toinen linkki tuntui liittyvän jollain tavalla kirjasarjaan, sekä hyvässä että pahassa. Minulle selvisi aika nopeasti kirjan juoni ja dilemma oli valtava: kehtaanko edes käydä ostamassa teosta? Nyt paikallinen kirjakauppa mainostaa sarjaa kirjana, josta kaikki puhuvat, mikä ehkä tekee sen hankkimisen sosiaalisesti hyväksyttävämmäksi. Ottaen kuitenkin huomioon, että Fifty Shades on myynyt paremmin kuin Da Vinci koodi , niin kyllähän sen ainakin joku on käynyt itselleen ostamassa. Joten, lankesin ansaan.  Anastasia Steele on yliopisto-opiskelija, joka pitää itseään oikeana harmaana hiirulaisena. Hänellä ei ole ikinä ollut poikaystävää, mikä tekee hänestä viattomuuden perikuvan. Hänen ystävänsä ja kämppiksensä Katherine taas on ulospäinsuuntautunut ja töissä yliopiston lehden toimituksessa. Sairastuttuaan, hän ei pääsekään haastattelemaan uskomatt

Töiden alettua ei ole tullut hirvittävästi luettua tai käytyä elokuvissa. Tällä hetkellä minulla on neljä kirjaa kesken, jospa edes yhden saisi luettua loppuun viikon loppuun mennessä. Elokuvien suhteen luvassa on viimeisin Bond, Hobitti ja tietysti viimeinen Twilight-leffa. Näitä odotellessa. Olin yksin kotona perjantai-iltana ja kaupassa päätin hankkia jonkin halvan ja harmittoman leffan illaksi. Romanttista komediaa peliin. Noin kuuden euron hintaan löytyi Morning Glory , josta en ollut aiemmin kuullutkaan. Päätin kuitenkin riskeerata, eihän se kuusi eurota nyt suuri menetys olisi.  Morning Glory kertoo televisioyhtiölle työskentelevästä Becky Fullerista, joka potkut saatuaan päätyy aamuohjelman tuottajaksi. Ohjelma on tuhoon tuomittu sillä sen katsojaluvut eivät ole päätä huimaavia. Becky kuitenkin ryhtyy tuumasta toimeen ja palkkaa toiseksi juontajaksi äreän Mike Pomeroyn.  Odotukseni eivät olleet mitenkään korkealla tämän elokuvan suhteen. Näyttelijäkaartissa ole

"Ensinnäkin kaikki nämä kirjat" Naimapuuhia ei paljon esittelyjä kaipaa. Lyhykäisyydessään se kertoo Madeleinesta, joka rakastuu maanis-depressiiviseen Leonardiin. Madeleinen ystävä Mitchell taas on rakastunut Madeleineen. Kirja sijoittuu yliopistomaailmaan ja myöhemmin niinkin kauas kuin Intiaan.  Ensimmäisenä ihastuin teemoihin, jotka koskivat kirjoja ja yliopistoelämää. Minä olen aina ollut se outolintu, joka innolla odotti koulun alkamista pitkän kesäloman jälkeen. Rakastin lastenohjelmia, joissa kerrottiin muiden maiden koulunkäynnistä ja läksyt oivat minusta mukavia. Vielä nykyäänkin, pienessä kaipuussani takaisin yliopistolle, en voi vastustaa näissä opinahjoissa liikkuvia teoksia. Madeleinen kirjainnostus taas muistutti omaani ja seuraava lause on kuin suoraan elämästäni: "Madeleine selasi 'Englantilaisen ja amerikkalaisen kirjallisuuden kurssivaatimuksia' niin kuin hänen  huonetoverinsa selasivat Bergdorfin  luksustavaratalon esit

Eletään 1910-lukua. Venäjää hallitsee Nikolai II, jonka perheeseen kuuluvat vaimo Aleksandra, neljä tytärtä ja yksi poika. Nikolaista on tuleva viimeinen Venäjää hallitseva Romanov. Heinäkuussa vuonna 1918 koko Romanovin perhe murhataan ja kommunismi ottaa vallan maassa. Tsaarin tytär kertoo kuitenkin tarinan, jonka loppu eroaa totuudesta.  Tatjana Romanov, eli Tanja, oli tsaarin toiseksi vanhin tytär. Vaikka hän elääkin yltäkylläisyydessä, ovat hänen ajatuksensa ja halunsa tavallisen nuoren tytön kaltaisia. Kirjan aikana Tanja ehtii sekä rakastua että pettyä. Hänet kuvataan järkevänä ja huolehtivana kun taas muut sisarukset (Olga, Maria, Anastasia ja Aleksei) ovat kaikki hieman lapsellisia. Loppujen lopuksi Tanja on se joka selviää verilöylystä. Tämä on tietenkin fiktiota, koska kuten kaikki tietävät, ei kukaan Romanovin perheestä selvinnyt vallankumouksesta. Tsaarin tytär oli mielestäni upea teos. Se oli koskettava ja ajoittain myös hauska. Se sai minut säälimään Romanovei

"Nainen istui parvekkeella ja kirjoitti" Enpä muista milloin olisin viimeksi lukenut kirjan jo saman päivän aikana kun sen kirjastosta lainasin. Edwardsin teoksen kohdalla kävi juuri näin. Juonittelevien jumalten kaupunki kertoo Leena nimisestä naisesta, joka jättää Suomen muuttaakseen Kreikkaan brittiläisen Harryn kanssa. Kirja kuvailee kulttuurieroja, mutta myös Leenan ja Harryn ailahtelevaa avioliittoa.  Juonittelevien jumalten kaupunki ei ole pitkä kirja. Tarkalleen ottaen, se on 161 sivua pitkä. Silti siihen mahtuu paljon. Vaikka kirja käsittelee kokonaista vuotta Leenan ja Harryn elämästä, ei teoksen tunnelma siltikään ole kiirehtivä. Edwards onnistuu kuvailemaan tapahtumia verkkaisesti ja lukijan huomaamatta aika juoksee eteenpäin.  Ensivaikutelmani Leenasta oli hieman naiivi. Kuka nyt menee naimisiin miehen kanssa, jonka hädin tuskin tuntee? Kuka nyt muuttaa täysin outoon maahan vailla kielitaitoa ja työpaikkaa? Leena on kuitenkin harvinaisen itsenäin

Yön ritari vuodelta 2008 esittelee Batmanin kulta-ajallaan. Tuntuu kuin hän olisi täysin voittamaton. Yön ritarin paluussa Batman, eli Bruce Wayne, onkin haavoittuvainen ja täten ristiriitainen perinteisen supersankarin kanssa. Elokuvassa Lepakkomies kohtaa Banen, Darth Vaderin puhetapaa jäljittelevän lihaskimpun, joka osoittautuu luultua vahvemmaksi. Batmanin täytyy myöntää tappionsa. Ja sehän vasta kirpaiseekin. Erityisesti katsojaa. Christian Bale, Gary Oldman, Tom Hardy, Joseph Gordon-Levitt, Anne Hathaway, Marion Cotillard, Morgan Freeman, Michael Caine... Yön ritarin paluun näyttelijäkaarti on vakuuttava. Eihän tällaisista tähdistä lähde kuin tähtisuorituksia. On sanomattakin selvää, että Christian Bale on upea. Tumma, komea ja vielä loistava näyttelijä. Elokuvan veteraanit taas eivät koskaan petä. Morgan Freeman on lyömätön. Hän luo ympärilleen luottamusta ja tunnen outoa rauhaa nähdessäni hänet valkokankaalla. Positiiviset yllättäjät olivat Joseph Gordon-Levitt sekä A

Kuolema Niilillä jälkeen himosin vielä Christien tuotantoa. En yleensä lue dekkareita, mutta mielestäni yleissivistyksessä on suuri aukko, jos ei tunne edes muutamaa Agatha Christien teosta. Kirjastossa päädyin Kortit pöydällä -kirjaan koska sen henkilögalleria ei kuulostanut turhan monimutkaiselta. Yksinkertaisuus kunniaan. Aina välillä.  Poirot ja seitsemän muuta kutsuvierasta saapuu erikoisen herra Shaitanan luo iltaa viettämään. Ryhmä jakautuu kahtia. Korttipelin aikana herra Shaitanan huomataan kuolleen tikarin iskusta. Epäiltynä ovat neljä samassa huoneessa herra Shaitanan kanssa ollutta henkilöä: tohtori Roberts, rouva Lorrimer, majuri Despard ja neiti Meredith.  Christie osaa aina yllättää. Lukija luulee tietävänsä syyllisen jo kirjan alkumetreillä, mutta dekkareiden kuningattarelta löytyy aina ässä hihasta. Kirjan loppuratkaisu on yllättävä ja hieman raivostuttavakin. Syylliseksi ei osoittaudu se, jonka itse olisin lähes toivonut olevan syyllinen.  Kortit pöydä

"Bette Robinson on nuori nainen, joka kyllästyy työhönsä investointipankissa ja siirtyy viihdemaailmaan PR-toimiston palvelukseen. Bette saa työkseen näyttäytyä tyylikkäissä yökerhoissa ja suunnitella upeita juhlia, mutta ennen kaikkea hänen täytyy tutustua kaikkiin tuntemisen arvoisiin ihmisiin. Hippivanhempien kauhuksi nuori nainen raivaa tiensä viihdemaailman kulissien taakse, missä tärkeintä ei ole mitä tehdään, vaan miltä se saadaan näyttämään." VIP-ihmisiä on toinen Lauren Weisbergerin kirjoittama chick-lit-kirja. Sillä chick-litiä hänen tuotantonsa on. Paremmin kirjoitettua kuin Himoshoppaaja, mutta samaa genreä siltikin. Olin lukenut häneltä Paholainen pukeutuu Pradaan sekä Haluan Harry Winstonin ja pidin molemmista kirjoista. Ne olivat mukavan kepeitä ja suht koht nopealukuisia, vaikka olivatkin yllättävän pitkiä (jos vertaa muihin chick-lit-kirjoihin). Odotin siis paljon tältä teokselta.  Weisbergerin kehittelemät hahmot eivät paljoakaan eroa toisista

Tarina Lumikista on kaikille tuttu. Sen tunnetuimmat versiot ovat Grimmin veljesten ja Disneyn luomia. Nuori tyttö täytyy raivata tieltä koska hän peittoaa kauneudessaan kuningattaren. Hän puraisee myrkyllistä omenaa, jonka taiasta hänet vapauttaa prinssi oikean suudelma. Tältä pohjalta rakentaa tarinansa tänä vuonna valmistunut Snow White and the Huntsman , eli Lumikki ja metsästäjä . Muutamia lisäyksiä kylläkin löytyy.  Lumikin ja metsästäjän Lumikki on kovis. Tai ainakin yrittää olla. Kristen Stewartin Lumikki on ulkoisesti mitat täyttävä. Tummat hiukset, kalpea hipiä ja suuret kauriinsilmät. Valitettavasti Stewartin näyttelijäntaidot eivät sitten täytä niitä mittoja. Ärsyttävän äänekäs hengitys, jota alleviivataan jokaisessa kohtauksessa alkoi käymään hermoille jo ensimmäisen puolen tunnin aikana. Kyllähän sitä metsästä juoksemisesta hengästyy, mutta kun pelkkä kruunun päähän laskeminenkin jo aiheuttaa saman läähätysreaktion, niin jokin on vialla.  Charlize Theronilta o

"Minut kihlattiin kehdossa." Layla alkaa tällä havainnolla. Yksi kirjan päähenkilöistä, Layla, joutuu pakenemaan kotoaan koska hän ei vuotanut verta hääyönään. Tie vie monien mutkien kautta Suomeen, Finlandiaan.  Layla on kirja, jonka olen jo kauan aikaa halunnut lukea. Lopulta lainasin sen äänikirjana. Minua kiinnostavat muut uskonnot ja erityisesti islam. Olen lukenut joitakin siitä kertovia teoksia. Sisälläni asuu varmaan ainakin jonkinasteinen feministi, sillä minua kiinnostaa erityisesti naisen asema tässä uskonnossa. Oli siis aika luonnollista, että lopulta lukisin Laylan . Kuten arvata saattaa, kirja herätti ajatuksia. Ennen kuin syvennyn tarkemmin itse kirjan aiheeseen, haluan ylistää Tervon kerrontaa. Ihastuin tapaan, jolla Tervo kuvailee ympäröivää maailmaa. Kaikki aistit ovat läsnä: maku, näkö, kuulo, kosketus ja haju. Huumaavia mielikuvia sekä välillä hieman vastenmielisiä. Tervo onnistuu saattelemaan lukijan juuri haluamaansa hetkeen, mikä on taito.

Halusin lukea Tiikeriäidin taistelulaulun sen saaman palautteen ja kauhistelun vuoksi (tai ansiosta). En lähtenyt etsimään siitä kasvatusohjeita (lähinnä koska minulla ei ole lapsia), olin vain utelias.  On tunnettu tosiasia, että aasialaislapset häikäisevät älykkyydellään sekä taidoillaan. He ovat ns. ihmelapsia, jotka osaavat Beethovenin viidennen symfonian viisivuotiaina ja pärjäävät kaikissa kouluaineissa. Tiikeriäidin taistelulaulu on kertomus siitä, mitä vaaditaan tällaisten "ihmelapsien" luomiseen.  Amy Chua on naimisissa amerikkalaisen miehen (Jed) kanssa ja heillä on kaksi lasta, Sophia ja Lulu. Kirja kertoo Chuan ainaisista taisteluista ja yrityksistä saada lapset pärjäämään niin koulussa kuin viulun- tai pianonsoitossa. Chua kuvailee värikkäästi harjoittelusessioita, joissa sanoja ei säästellä. Vaatimustaso on myös korkea kun puhutaan syntymäpäiväkorteista: Jedin kehotuksesta Lulu ojensi minulle "yllätyksen", joka osoittautui kortiksi. 

Kun aloitin Christien Kuolema Niilillä kuuntelun, kuvittelin, etten aiemmin ollut kuunnellut ainuttakaan äänikirjaa. Tämä ei kuitenkaan ole totta jos otetaan huomioon kaikki ne äänikirjat, jotka luin pienenä. Topi ja Tessu, Pieni Merenneito... Muistan elävästi kuinka joko istuin tai makoilin vanhojen stereoidemme edessä ja kuuntelin c-kasetteja, jotka sisälsivät aina pienen tilulilun, joka ilmoitti, että oli aika kääntää kirjan sivua. Tämä postaus kertoo huomioista, joita tein kuunnellessani Kuolemaa Niilillä , joka erosi täysin näistä lapsuuteni muistojen äänikirjoista. 1. Keskity Äänikirjojen helppous on myös niiden kirous. Ajattelin, että voin samalla tehdä vaikka ja mitä koska olenhan nainen ja voin keskittyä useaan asiaan samanaikaisesti. Niinpä niin. Kuuntelin ensimmäisen kappaleen eräänä aamuna. Hetken aikaa jaksoin keskittyä vain kuuntelemiseen, mutta sitten aloinkin tekemään omaa luovaa työtäni, johon liittyi kirjoittamista. Yhtäkkiä tajusin, etten ollut seurannut ääne

 Linnet Doyle ja hänen aviomiehensä Simon Doyle päätyvät matkalle Egyptiin Niiliä pitkin. Mukana seuraa Jacqueline De Bellefort, joka oli Lineten paras ystävä ja Simonin entinen kihlattu. Kun Linnet murhataan, alkaa matkalla mukana oleva Hercule Poirot tutkia tapausta.  Kuolema Niilillä on tuttua vanhaa Christieta. Lukijalla on jo alunalkaen pieni aavistus murhan tekijästä, mutta pienten johtolankojen ja tapahtumien myötä, epävarmuus ottaa vallan ja omat teoriat tuntuvat vääriltä. Runsas henkilögalleria myös vaikeuttaa syyllisen löytymistä. Loppujen lopuksi, kenellä tahansa tuntuu olevan sopiva motiivi toteuttaa murha. Olen aiemmin lukenut kaksi dekkaria Christielta, mikä on todella vähän, kun ottaa huomioon hänen tuotantonsa laajuuden. Christien käyttämä kaava on kuitenkin käynyt tutuksi erilaisten tv-sarjojen kautta, joten tiesin mitä odottaa tältäkin kirjalta. Christie sisällyttää aina kertomuksissaan suuren määrän henkilöitä, mikä on välillä hieman hankalaa lukijan kann

Schuyler Van Alen saa tietää olevansa vampyyri ja kuuluvansa täten eksklusiiviseen Blue Bloods-salaseuraan. Luksuselämässä piilee kuitenkin omat vaaransa, kun Schuyler saa selville, että vampyyreita jahtaavat toiseen ryhmittymään (Silver Bloods) kuuluvat vampyyrit. Tyttö ottaa tehtäväkseen löytää pahantekijät. Kun sain  kuulla, että Sookie Stackhouse-sarja jatkuu enää vain kahdella kirjalla, sain pienen paniikin. Pakko löytää uusi vampyyrisarja! Vampire Diaries on muuttunut kummalliseksi ja kuivaksi ja täytyy myöntää, että minulla on suuria vaikeuksia jaksaa lukea enää sarjaa. Tilasin siis itselleni kokeeksi kolme eri vampyyrisarjaksi itseään tituleeraavaa kirjaa. Yksi niistä oli Blue Bloods .  Kirjan henkilöt ovat 15-16-vuotiaita New Yorkissa asuvia teinejä. Apua. Kirja oli auttamattoman naiivi ja lapsellinen. Ensimmäiset sata sivua olin lumoutunut ja kiitin De La Cruzia onnistuneesta vampyyrikuvauksesta. Jossain vaiheessa teos alkoi kuitenkin puuduttaa. Asiat vain ratkeav