My favourite things

Maryn ja hänen miehensä Colinin leppoisa Venetsia-loma muuttuu toiseksi sinä hetkenä, kun he astuvat  Carolinen ja Robertin palatsin ovesta. Takakannen yhteen lauseeseen mahtuva selostus kattaa kirjan Vieraan turva juonen lyhykäisyydessään. Se on pahaenteinen ja jo kirjan ensilauseista lähtien on selvää, ettei kirja tule päättymään onnellisesti.  Tämä oli ensimmäinen lukemani teos Ian McEwanilta. Sovitus on jo pitkään ollut lukulistallani, mutta en kuitenkaan ole sitä lainannut tai ostanut. Tällä kertaa tartuin tilaisuuteen ja hankin itselleni kaksi lyhyempää kirjaa kirjakaupan alekorista. Toinen näistä oli juuri Vieraan turva.  Kirja on lyhyt, vain 138 sivua. McEwan onnistuu kuitenkin mahduttamaan sivuille syvää ahdistusta ja inhoa sekä läheisyyttä ja kaipuuta. 138 sivua ei kuitenkaan riitä luomaan syviä sympatioita hahmoja kohtaan. Maryn ja Colinin välit tuntuvat välillä hyisiltä ja seuraavassa hetkessä intohimoisilta. Nämä ääripäät ovat hieman hämmentäviä. Kirja

Tervo kertoo kirjassaan Huimaavat korot työstään New Yorkilaisessa kenkäsalongissa, jonka arki on yllättävän raadollista. Tervo kuvailee työkavereitaan, asiakkaitaan ja yleistä ilmapiiriä. Kuullessani kirjasta ensimmäisen kerran, oletin saavani eteeni kevyttä lukemista. Olin väärässä. Tervon tapa kirjoittaa ei viehättänyt minua. Hän heittelee ilmoille ns. sivistyssanoja ja vertaa korkokenkiä mm. pilvenpiirtäjiin. Hän vetää hurjia johtopäätöksiä niin kengistä kuin niiden käyttäjistäkin. Itse nautin juuri tällaisesta - arkisen asian muuttamisesta korkealentoiseksi. Tervon tapauksessa en kuitenkaan ihastunut tähän taktiikkaan.  Kirjan parasta antia ovat asiakaskohtaamiset. Koska Tervo kertoo omista kokemuksistaan, olivat juuri asiakaskuvaukset mehukkaimpia. Nämä olivat ihan oikeita ihmisiä ihan oikeassa New Yorkissa ja kenkäsalongissa. Nämä olivat naisia, jotka puhuttelivat myyjiä miten tahtoivat, lähettivät laskun äidilleen tai miehelleen ja palauttivat jo käyttämiään kenkiä kos

Sarjassaan yhdestoista Sookie Stackhouse romaani kertoo tuttuun tapaansa Sookiesta ja hänen elämästään pienessä Bon Tempsissa. Sookien suhde Ericiin on kovilla ja jälleen kerran nainen joutuu hengenvaaraan. Kuulostaako tutulta? En ole vielä löytänyt mitään huonoa Sookie-sarjasta. En yhtikäs mitään. Paitsi että kirjat ovat niin koukuttavia, että luen ne alta aikayksikön ja sitten seuraavaa saa aina odotella. Vaikka tämäkään kirja ei pääty ilmiselvään cliffhangeriin, jään siltikin odottamaan sarjan kahdettatoista osaa. Voisi kuvitella, että tämä idea on jo loppuunammennettu. Eihän vampyyreissa ja muissa yliluonnollisissa olioissa ole enää mitään hohtoa, eihän? Sookie-sarjan kiehtovuus piilee kuitenkin itse Sookiessa (joka toki itsekin on osittain yliluonnollinen). Pidän myös Charlaine Harrisin tyylistä kirjoittaa. Kirjat ovat täynnä huumoria ja jännitystä. Niin, ja rakkautta. Myös Dead Reckoning sai minut nauramaan ääneen sekä kihertelemään jännityksestä. Kirja oli yksinkerta

Vuosi on 1960 kun Frank Sinatra lahjoittaa ystävälleen Marilyn Monroelle pienen maltankoiran, jonka Marilyn nimeää Mafia Honeyksi, Mafiksi. Maf filosofoi ja seuraa tarkkaavaisesti Marilynin elämää, sen ylä- ja alamäkiä. Tämä on kirja, jota täytyy lukea avoimin mielin. Se sisältää elementtejä, jotka aluksi vaikuttavat oudoilta sekä irrelevanteilta. Puhuvia koiria, kissoja ja mehiläisiä, pitkiä selostuksia juhlista milloin Meksikossa ja milloin Amerikan länsirannikolla sekä lainauksia niin Aristoteleelta kuin Freudilta. Tämä on kirja, jota lukiessa kannattaa varautua tekemään hieman taustatutkimusta. Opus vilisee mainintoja 60-luvun tähdistä sekä entisaikojen filosofeista. Välillä minusta tuntui, että O'Haganin tarkoitus oli vain päteä tietämyksellään.  Vaikka kirja oli välillä vaikeaselkoinen ja hieman hidastempoinen, en siltikään voinut laskea sitä käsistäni. Jokin tässä pienessä maltankoirassa vaan kiehtoi minua niin paljon, että onnistuin nauttimaan kirjasta sen viitta

Otsikon kappale ansaitsee oman postauksensa. Ihan oikeasti. Safe & Sound löytyy Nälkäpelin lopputeksteistä ja täten luonnollisesti elokuvan soundtrackilta. Kappaleen takaa löytyy m.m. Taylor Swift , joka myös esittää kappaleen yhdessä The Civil Wars :in kanssa.  Musiikki on minulle hyvin tärkeää. Ennen en suostunut bussiin, autoon tai junaan ilman kannettavaa cd-soitintani ja myöhemmin ämppäriäni. Oikeanlainen musiikki juuri oikeanlaisella hetkellä on uskomaton kokemus. Kun musiikki myötäilee mielialaa täysin saumattomasti koen olevani täydellisen onnellinen. Safe & Sound on hyvin lähellä täydellisyyttä. Just close your eyes The sun is going down You'll be alright No one can hurt you now Come morning light You and I'll be safe and sound Koska tiedän, että kappale liittyy elokuvaan Nälkäpeli, on sanoma sen takana helppo ymmärtää. Laulun minä-henkilö on Katniss ja henkilö, jota hän puhuttelee on hänen pikkusiskonsa. Vaikka elokuva ei mielestäni kyennyt

"Happy Hunger Games!" toivottaa Donald Sutherlandin näyttelemä President Snow. Muutaman nuoren mielestä peleissä ei ole mitään hauskaa. Hauskuus katoaa yleensä siinä vaiheessa kun johonkin pakotetaan. Tästä Nälkäpeleissä juuri on kyse, pakottamisesta. Kaiken pakottamisen tarkoituksena on viihteen luominen kansalle.  Nälkäpeli sijoittuu tulevaisuuteen, jossa Amerikkaa muistuttava valtio on jakautunut eliittiin ja sitä palvelevaan kansaan. Maa on jaettu kahteentoista eri alueeseen, joista kukin vastaa eri tuotannosta. Katniss Everdeen asuu kahdennellatoista alueella siskonsa ja äitinsä kanssa. Kaikki muuttuu kun Katnissin pikkusisko valitaan raakaan tositv-formaattiin nimeltä "The Hunger Games", "Nälkäpeli". Katniss ottaa kuitenkin pikkusiskonsa paikan ja päätyy tv-kameroiden eteen.  Nähtyäni trailerin, tiesin, että minun täytyi nähdä elokuva Nälkäpeli. Jos pelkästään traileri saa minulle tipan linssiin, niin elokuvan täytyy olla hyvä. En joutunu

Vanhat elokuvat ovat aina kiehtoneet minua. Musikaaleilla Singin' in the Rain ja My Fair Lady on erityinen paikka sydämessäni. Vanhat Hitchcockit taas lämmittävät aina mieltä. Vanhat kunnon mustavalkoleffat eivät koskaan petä; ne olivat klassikoita jo syntyessään. Kun sain kuulla leffasta The Artist , olin lievästi sanottuna innoissani. The Artist kertoo mykkäelokuvien ajasta, joka oli George Valentinin (Jean Dujardin) kulta-aikaa. Tämä mykkäfilmitähti loisti leffassa kuin leffassa ja sai naiset huokailemaan peräänsä. Mutta kun äänielokuva alkaa viedä tilaa mykkäelokuvilta, romahtaa myös Valentinin ura ja siinä sivussa myös elämä. The Artist valmistui vuonna 2011 ja se on mustavalkoinen mykkäelokuva. Kyllä, mykkäelokuva vuodelta 2011. Olin skeptinen vielä alkutekstienkin aikana; voiko elokuva tosiaan olla mykkäleffa ihan alusta loppuun? Soisiko taustalla tosiaan vain musiikki? Näinhän se meni, muutamaa lyhyttä poikkeusta lukuun ottamatta. Pelkäsin hieman ett